Lihasrevähdys
Lihasrevähdys
Lihasrevähdys tarkoittaa lihakseen syntynyttä vammaa, jossa lihassäikeet katkeavat. Vähäisessä revähdyksessä vaurioituu vain pieni määrän lihassoluja, mutta pahimmillaan kokonainen lihas voi katketa. Revähdys syntyy usein lihaksen rasituksen ja jännityksen seurauksena, mutta se voi myös aiheutua suoran iskun osumasta lihakseen.
Tyypillisiä oireita ovat lihasaristus ja kipu lihasta jännittäessä tai venyttäessä. Vammakohdalle voi myös syntyä verenvuodon aiheuttamaa turvotusta ja mustelmaa. Jos lihaskudosta on revennyt huomattava määrä, repeämäkohdalla voi syntyä kuoppa ja lihaksen voima voi heikentyä tai puuttua kokonaan.
Lihasrevähdyksen hoito ja ennaltaehkäisy
Lihasvaurion ensiapuna käytetään kylmää, kohoasentoa ja kompressiota (KKK). Kompressio tarkoittaa kevyesti vamma-aluetta puristavaa sidettä, joka vähentää turvotusta ja tukee paranemista. Vähäiset lihasvammat paranevat hyvin, ja niiden kuntouttaminen aloitetaan kivun sallimissa rajoissa jo parin päivän kuluttua vammasta. Kivun hoitoon voi käyttää myös tulehduskipulääkettä, mikäli sen käyttöön ei ole estettä.
Lievää revähdystä voi kuntouttaa itsehoidolla, mutta jos oireet ovat voimakkaat tai lihaksen voima on heikentynyt, on suositeltavaa kääntyä lääkärin puoleen. Revähdyksen vakavuudesta riippuen paraneminen kestää 2–6 viikkoa. Lievissä revähdyksissä varovainen lihaksen käyttö voidaan aloittaa jo vuorokauden kuluttua vammasta, mutta laajempien revähdysten kohdalla noin 6 vuorokauden kuluttua.
Miten ehkäistä revähdyksiä?
- Hyvä alkulämmittely: Lämmittely ennen liikuntasuoritusta valmistaa kehoa suoritukseen ja loukkaantumisriski vähenee. Lämmittely kiihdyttää hengitystä, lisää verenkiertoa, aktivoi hermoston ja lihasten toimintaa sekä virittää liikkujan mielen liikuntaa varten.
- Venyttely ja kehonhuolto: Revähdys voi syntyä liiallisen rajusta lihaksen venytyksestä. Kehonhuollolla tarkoitetaan huoltavaa harjoittelua, liikkuvuusharjoittelua ja riittävää lepoa. Joustavampi lihas voi kestää kuormituksen paremmin.
- Lihaskunto ja tasapaino: Riittävän lihaskunnon ja liikehallinnan myötä esim. Liukastumisista ja kaatumisista johtuvat vammat voivat vähentyä.
Lihasrevähdysten ennaltaehkäisemiseksi tai niiden hoidossa ota yhteyttä Nordic Healthiin ja varaa aika. Varmistetaan turvallinen ja tehokas harjoittelu!