10-vuotiaana kaaduin hiihtäessäni ja reisiluu murtui, jonka seurauksena vanhemmiten minulle tuli erilaisia vaivoja jalkoihin. Maaliskuussa 2023, 74-vuotiaana, satutin taas hiihtäessä jalkani, jonka seurauksena – fysioterapiasta huolimatta – kävely alkoi olla niin vaikeaa, että ruskaretkillä pääsin vain kuskaamaan ystäviäni. Syksyllä 2023 sain lähetteen sekä lonkan että polven tekonivelleikkaukseen. Kaikki tutut lääkärit painottivat, että tärkeintä kuntoutuksen kannalta on pitää huolta lihasten kunnosta sekä ennen että etenkin leikkauksen jälkeen. En ollut käynyt koskaan kuntosalilla ja suhtauduin niihin ehkä hieman epäileväisesti. Pari tuttavaani kuitenkin kertoivat mielestään parhaasta kuntosalista, jossa olivat käyneet, joten päätin kokeilla ja marraskuun 2023 alussa aloin käydä Nordic Healthissä parantaakseni lihaskuntoa ja tutustuakseni laitteisiin. Joulukuussa 2023 minulle tehtiin vasemman lonkan tekonivelleikkaus ja sen jälkeen maaliskuussa oikean polven tekonivelleikkaus. Leikkausten välissä ja jälkeen olen jatkanut kuntosalilla käyntiä. Yksilöllisten ohjelmien ja tehokkaiden välineiden avulla kuntouduin nopeasti ja lääkärit ovat olleet tyytyväisiä. Mittauksista saadut raportit ovat kertoneet myös kuntoutumisen onnistumisesta. Kolme kuukautta polvileikkauksen jälkeen sain lääkäriltä luvan pelata pingistä ja tennistä, joita molempia olen taas harrastanut. Nyt odotan hiihtokelejä, jotta pääsen kokeilemaan hiihtämistä yli puolentoista vuoden tauon jälkeen. Salilla harjoittelu on muutettu pelkistä jaloista koskemaan kaikkia raajoja ja selkää. Tänä vuonna ruskaretkillä pysyin loistavasti muiden mukana mentäessä tunturin rinnettä ylös ja alas. Tällaiselle hajamieliselle henkilölle salin laitteet ovat erinomaiset, kun ei itse tarvitse muistaa, mitkä ohjelmat ovat vielä tekemättä ja mikähän paino tässä laitteessa taas olikaan ja montako kertaa harjoitus piti tehdä.
Leila 74v