”Aion lisätä arkeeni reippaita kävelylenkkejä”

Jenna 29v. on tullut keskukseemme selkävaivan takia 2 vuotta sitten. Selän huoltamisen ja jatkokuntouttamisen vuoksi hän harjoittelee edelleen säännöllisesti Nordic Health:ssa. Teimme Jennalle epäsuoran polkupyöräergometritestin.

”Olen aina tykännyt liikkua ja urheilla. Haluan ylläpitää hyvää kuntoa yleisen jaksamisen ja selän hyvinvoinnin kannalta. Testi tuntui hyvältä ja oli helppo tehdä. Voisin suositella testiä matalankynnyksen testinä. Koin saavani testistä hyvää tietoa liittyen omaan kuntooni. Jatkossa aion kiinnittää huomiota matalammalla sykkeellä tehtävään harjoitteluun. Olen tähän asti tehnyt enemmän harjoituksia korkeilla sykkeillä. Aion lisätä arkeeni reippaita kävelylenkkejä. Tulen tekemään testin mielelläni uudestaan 3kk:n jälkeen nähdäkseni olenko kehittynyt”.

 

Jennan testituloksista voidaan todeta, että hänellä on hyvä kestävyyskunto (IPN kuntoluokka 4). Tulokset kertovat, että matalalla kuormituksella sykkeet kohoavat melko nopeasti, kun taas raskaammalla kuormituksella sykkeen kohoaminen ei ole yhtä nopeaa. Tämä viittaisi siihen, että tähän mennessä Jennan harjoittelu on tapahtunut pääsääntöisesti korkeilla sykealueilla. Kestävyyskunnon kehittämiseksi Jennan tulisi jatkossa tehdä enemmän matalan sykealueen harjoituksia esimerkiksi reippaita kävelylenkkejä tai kevyitä pyöräilylenkkejä.

 

kestävyyskunto mittaus fysioterapiakeskuksessa

Epäsuora polkupyöräergometritesti arvioi turvallisesti hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa eli kestävyyskuntoa ilman, että henkilön tarvitsee polkea uupumukseen asti. Testin perusteella saadaan arvio maksimaalisesta hapenottokyvystä (VO2max) sekä sykesuositukset eri kestävyyden osa-alueille jatkoharjoittelua varten.

Kysy rohkeasti lisää testistä ja varaa oma aikasi +358 20 759 7319