Uusi lääkitys ja sisukas lihasharjoittelu
Nikolailla todettiin motorinen neuropatia, joka kuuluu polyneuropatia ryhmään. Sairaudesta aiheutuu Nikolaille epämääräisiä neurologisia oireita, minkä vuoksi lääkärit eivät aluksi pystyneet määrittämään tarkkaa diagnoosia tai lääkitystä. Nikolaille ohjeistettiin, että aktivoimalla oikeita lihaksia taudin etenemistä voidaan hidastaa. Uuden lääkityksen ja toimintaterapian lisäksi fysiatri suositteli Nordic Health keskusta. Nordic Health hoidon alkaessa suoritettiin isometrisiä voimamittauksia ja liikkuvuusmittauksia. Puristusvoimaa ei voitu mitata, koska Nikolai ei pystynyt pitämään mittaria kädessä. Tulosten perusteella Nikolaille luotiin yksilöllinen harjoitusohjelma. Harjoittelun painopisteenä oli tukilihasten aktivointi.
”Nykyään pystyn nostamaan suorilla käsillä rakkaan tyttäreni.”
”Harjoitteluni alku tuntui toivottomalta, mutta en halunnut antaa periksi. Kolmen kuukauden säännöllisen harjoittelun jälkeen tunsin lihasteni tottelevan minua. Ylävartalon liikkeet tuntuivat helpommilta hallita ja pystyin käyttämään harjoituslaitteita tehokkaammin. Nyt olen harjoitellut säännöllisesti Nordic Health keskuksessa reilun vuoden. Fysioterapeutin kanssa olemme päivittäneet harjoitusohjelmaani säännöllisesti nousjohteisuuden varmistamiseksi. Sisukkaan harjoitteluni sekä uuden lääkityksen myötä olen saanut elämäni takaisin ja olen toiveikas tulevaisuuteni suhteen”
Lue Nikolain harjoittelutulokset tästä.